HUOM!


Blogi muuttanut: www.tiinapasanen.fi


lauantai 24. joulukuuta 2016

Kirjabloggaajien joulukalenteri - 24. luukku

Huomio! Tonttujoukot riviin ja katse oikeaan! Nyt seuraa viimeinen luukku kirjabloggaajien joulukalenterista. <3


Jo vuosien ajan olen laittanut
kuusen alle paketteja ja
paperipusseja, vaikkei niissä olisi lahjoja.
Tänään on se, mitä varten kaikki touhotus, stressi, kuuraaminen, puunaaminen, jynssääminen, kassajonossa puuskuttaminen, purnaaminen ja läähättäminen on tehty. Viimetippa-ostokset haetaan vielä tänään Prismasta, ja lapsiperheissä jännitetään, että pelkääköhän se meidän Ville-Vilpertti joulupukkia, kuinka monesti se tipauttaa kuusen, ja repiikö hän lahjapaperin mukana uudet potkuhousut riekaleiksi yhdellä vilkaisulla. Nimittäin nyt on JOULUAATTO!

Ihmisillä on mitä moninaisimpia ajatuksia joulusta, ja ne kaikki ovat yhtä arvokkaita, koska jokainen katsoo joulua omien arvojensa kautta. Minulle joululla on kaksi eri merkitystä. On se joulu, jossa tärkeätä ovat koristeet, tontut, ruuat ja lahjat.... ja sitten se Joulu, jossa jossa tärkeätä ovat Maria, Joosef, paimenet, lampaat, enkelit, itämaan viisaat miehet ja Jeesus. Kukin luo oman suhteensa joulunajan vapaisiin ja siihen, kuinka ne vietetään. Minä vietän kahta erilaista joulua sopuisasti yhdessä. Kaupallisuuksineen, kinkkuineen, sinappineen ja joulukuusen, jonka oksilla lepää nauhojen sijasta sinisiä lintuja. Rakastan joulussa rauhaa, odottamista ja lepoa. Nissepolkkaa ja Jaakko Löytyn kirjoittama Ilouutista.  Jännitystä siitä, mitä antamistani lahjoista pidetään. Tärkeintä on kuitenkin olla sinut itsensä kanssa, ja viettää mahdollisuuksien mukaan sellaista joulua, kuin itse haluaisi, sisälsipä se sitten perinneruokia, palmupuita, tonttulauluja, surffausta tai hammasharjalla lattianrakojen jynssäystä. Ihan mikä tuntuu itsellesi parhaimmalta. Mitä väliä, vaikka muut ympärilläsi tekisivät toisin? Älä anna heidän mielipiteidensä lannistaa aattoasi. <3

Meillä joulua vietetään tällä kertaa kotona. Tähän asti ollaan miehen kanssa kierretty jouluisin sukulaisissa ristiin rastiin ympäri Suomen. Siksi tämä joulu on erilainen ja tervetullut sellainen. Minun perheeni tulei eilen illalla meille, ja mikä parasta, meidän Fordin ei tarvitse inahtaakkaan. Ei kertakaikkiaan metriäkään! Joulukinkkusiivut jo maisteltiin, ja oli hyvä. Joulukuuseen oli pakko ostaa  kaks tsirppaa edellisten lintusten lisäksi. (Siis ne on noi mun joulukuusen siniset möhkäleet).

Olen toivonut lahjaksi muutaman kirjan ja sukkapuikot. Mikäli joulupukki on katsonut sopivaksi kirjatoiveideni täyttämisen, joululomalla tietysti teen näihin lähempää tuttavuutta. Mutta yhdestä en tingi! Nimittäin, huomenna tulee Yle Teemalta klo 11.56 kaikkien aikojen perinteeni, jota noudata orjallisesti, vaikka muuten olenkin vähän suurpiirteinen perinteiden kanssa. Puhun tietenkin Ihmeellinen on elämä -elokuvasta (It's a Wonderful Life, USA 1946). Tuo 2 tuntia ja 11 minuuttia kestävä klassikko on pakko katsoa joka vuosi, tai muuten suren syvällä sydämessäni.  Olen jopa ostanut sen DVD:nä sellaisen joulun varalle, jolloin minun ei ole mahdollista katsoa sitä telkkarista, mikä ei tietenkään ole täysin sama asia. Joululähetys telkkarista oikeasti tuo sitä jotain.. :D (Onko täällä muita George Baileyn ja Mary Hatchin tarinan faneja?)

Esimakua siitä, miltä uuden blogin
etusivu saattaa näyttää
Paketoidaampas nyt joulukuu: Olemme nyt tähän asti avanneet 23 luukkua kirjabloggareiden joulukalenterista. Lämmin kiitos osaanottajille, niin postausten tekijöille kuin lukijoille. Olemme lukeneet kaikesta jouluun liittyvstä ja vähän muustakin, erilaisista ajatuksista ja perinteistä virittyen jouluaattoon. 


Ja käytetään hieman lahjanarua vuodelle 2016: Blogini on tämän vuoden elokuussa ylittänyt 1 v rajapyykin. Neuvolakortti näyttäisi tältä: sanoja tulee, myös lauseita. Ottaa askeleita, pääasiassa Nikon ja Ilonan tukemana, mutta myös muiden innoittamana. Päivitysvauhti on vähän suunniteltua jäljessä, siihen on määrätty uudet sivut ja vuodelle 2017 lisää aikaa bloggaamiseen. Jos ei tepsi, blogi ja Tiina pitävät  kehityskeskustelun, jossa pohditaan uusia, vaihtoehtoisia toimintaterapeuttisia toimenpiteitä, kuten itsensä lahjominen, kiristäminen ja pakottaminen.

Ja sitten vielä vuoden viimeinen yllätysmomentti: Joululahjoista en kerro sen enempää, muuta kuin että joku perheenjäsenistäni saa minulta mm. kirjan. Empäs vielä kerro, että kenen pakettiin olen sen paketoinnut ja mikä teos on kyseessä, sen näkee myöhemmin kommenteista sitte. ;)


Näihin sanoihin ja näihin tunnelmiin,

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta  (Suomi 100) Vuotta!



Röstiperunatuoksuisin terveisin,

-Tiina









perjantai 16. joulukuuta 2016

Bloggareiden tapaaminen Baba Lybeckin kanssa

Minkälainen on Suomen tarina tänä päivänä? Mikä tekee meistä erityisiä juuri nyt? Baba Lybeck, Kirja Vieköön! –kirjallisuusilloissa esiintyvät kevään kiinnostavimmat kirjailijat ja elämäkerran julkaisijat. Elämyksellisissä illoissa näyttelijät esittävät osia teoksista, ja kirjailijat kertovat niiden synnystä. Lukijat pääsevät heittäytymään tarinan vietäväksi. Jokaisella illalla on oma teemansa, joka liittyy Suomi 100 –juhlavuoteen.

Baba Lybeck, Kirja Vieköön! –kirjallisuusillat Savoy-teatterissa on Kirja Suomi 2017– juhlavuoden päätapahtuma. *


Kuva: www.babalybeck.fi
Kirjabloggaajat kutsuttiin tilaisuuteen, jossa Baba Lybeck kertoi alkuvuoden (ja loppusyksyn) mielenkiintoisimmista tapahtumista yhdessä Otavan, Siltalan, Tammen, Förlagetin sekä Kirja-Suomi 2017 edustajien kanssa.

Tammikuun tilaisuudessa vieraina ensimmäisellä puoliskolla ovat Anu Partanen, Petri Tamminen ja Jörn Donner. Puoliajan jälkeen lavalla  Tellervo Koivisto ja Tarja Halonen keskustelemassa Tellervosta kirjoitetusta elämänkerrasta. Tulkitsijoina yllä mainittujen teksteistä ovat näyttelijät Laura Malmivaara, Taisto Oksanen ja Pekka Strang.

Odotettavissa on laadukas ja monipuolinen tapahtuma, ja jos olin jo innoissani ennen tämän illan tilaisuutta, niin Baba ja kustantajat saivat innostukseni nousemaan kertaa tsiljoona! :) (Ja ei, tämä ei ole maksettu mainos, vaikka tilaisuudessa osallistujia muistettiinkin kirjakasseilla. Olen ihan aidosti tohkeissani.)

Tämä info-tilaisuus oli tosi lämminhenkinen ja minä ainakin innostuin kaikista niistä haastatteluista, joita kirja vieköön! -tapahtumassa nähdään, sillä kustantajat ja Baba kertoivat kirjoista niin mielenkiintoisesti. Jos sinulla on vielä kirje joulupukille kesken, suosittelen, että raapustat sinne toiveen kevään sarjalippuun, jolla pääset kaikkiin tilaisuuksiin osallistumaan hiukan edukkaampaan hintaan. (Ja jos sinulla on joululahja ostamatta, suosittelen lippujen ostamista samaiseen tilaisuuteen!) Huomaattehan, että syksyn tilaisuuksiin on myös tulossa sarjalippuja, joten synttärilahjat yms. kannattaa myös hyödyntää syksyllä. ;)

Osa helmi- ja maaliskuun vieraista on vielä vahvistamatta, mutta Baba lupaili, että keväästä tulee mielenkiintoinen vieraiden suhteen. Sanon tämän sydämestäni, tätä et halua missata, sillä tilaisuuksia ei striimata nettiin, vaan ne on koettava paikan päällä! Vaikka nettilähetykset palvelevatkin muuta Suomea hienosti, kannatan tämän tapahtuman erityislaatuisuuden vuoksi sitä, ettei näitä tilaisuuksia striimata. Minulla on paljon kokemusta tapahtumien koordinaattorina, joten uskon, että striimattuna tämä tilaisuus ei toimisi. Perustelen väitettäni sillä, ettei tunnelmaa voi kuvan kautta välittää 100% sellaisenaan, ja kuitenkin tämän tapahtuman eräänlainen päätarkoitus on, että lukijat saisivat kokea kirjallisuutta eri tavoin yhdessä.


Logo: Kirja-Suomi 2017 sivuilta

Olethan kevään tapahtumissa paikalla?

18.1.2017 klo 19,
15.2.2017 klo 19,
15.3.2017 klo 19

@ Savoy-teatteri


HUOM! Syksyn tapahtumista ilmoitetaan myöhemmin lisää. :)




*Kursiivit lainattu Baba Lybeckin sivuilta.


Lisätietoja tilaisuuksista: 

Facebook: 


Kirja-Suomi 2017: 

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Eliitti

Teos: Eliitti

Kirjailija: Kiera Cass
Kustantaja: Pen & Paper
Kenelle: (Valinnasta pitäneelle) 12-14 -vuotiaalle nuorelle, jolle unelmienpoikamies ja kolmiodraama yhdistettynä tuhkimon tanssiaisiin ja pukuloistoon kolahtaa.

Arvostelukappale, lämmin kiitos kustantajalle <3

Eliitti on toinen osa Valinnalle, ja sarjaan kuuluukin yhtensä viisi kirjaa ja muutama novelli (kurkkaa Valinnan postaus täältä). Tämä maailmalla nuoret viehättänyt sarja saa jatko-osan nyt myös suomeksi. Mainittakoon, että sarja on myyty lähes 40 maahan ja siitä on suunnitteilla elokuva, sillä oikeudet on myyty Warner Bothersille. Vaikka fantasia onkin nuorista viihdyttävää, se ei ole ihan jokaisen juttu ja siksi tämä dystooppinen prinsessamekko-unelma onkin hyvä vaihtoehto sellaiselle, jolle fantasia ei kolahda. On tärkeää, että vaihtoehtoja löytyy  myös Young Adult-genrestä.

Olen miettinyt paljon miten käsittelisin Eliittiä, sillä minulla alkoi eräänlainen aavistus risteillä mielessäni jo Valinnan kohdalla. Sen vuoksi otin kirjaan etäisyyttä ennen tämän kirjoittamista, koska halusin olla varma siitä, mitä sanon. Nimittäin Eliitti on hieno ja kaunis kirja, sen ainoa vika on, että se on perinteisempi nuoren tytön sankaritartarina, jossa päähenkilö on kaikella tavalla erityinen muihin verrattuna. Me suomalaiset olemme ehkä vähän enemmän tosikompia, kuin jenkkilässä, jossa idealistinen sankaritar on kaikilla tavoin erityinen, mutta hän kieltäytyy uskomasta sitä itse.  Googlasin aihetta, ja minua suretti, kun huomasin, että aavistukseni oli osunut oikeaan. Haluaisin siis painottaa, että Eliitin tarkoitus ei ole hurmata päälle kaksikymppistä kirjabloggaria tai lähes kolmekymppistä, kuten minä itse. Eliitin tehtävä on saada teini-iän kynnyksellä olevat tytöt unelmoimaan tanssiaisista ja pitämään heidät jännityksessä, ylipäätänsä lukemaan ja rakastamaan tarinoita vielä senkin jälkeen, kun Nalle Puh tuntuu liian kesyltä ja tarinoiden taika uhkaa jäädän taka-alalle.

Eliittiä on kritisoitu siitä, että America vie huomion soutamisella ja ennen kaikkea huopaamisella Maxonin ja Aspenin väliä - samalla kun muut hahmot jäävät vähän pliisuiksi. Nämä huomiot ovat aivan totta, mutta veikkaisin, että ne ovat erityisen harkittuja päätöksiä, mikäli nyt yhtään jenkkiläistä mindsettiä ymmärrän. Eliitti on selkeästi jatko-osa ja se ei ehkä ole yhtä tapahtumarikas kuin edeltäjänsä, mutta näen sen olevan tärkeä osa kokonaisuutta.

 Tässä osassa Maxonista kuoriutuu pala kerrallaan täydellisyyden alta roolinsa omaksunut epätäydellinen ja alistunut poika, America pohtii ystävyyttä ja lojaaliutta samalla, kun lukijalle teroitetaan, ettei prinsessana olo ja myöhemmin kruunu, ole vain pelkkää pukuloistoa, se on elämäntapa, jota America ei vielä osaa johtuen erinäisistä tempaisuistaan. American tempaisut tekevät hänestä sankarittaren lukijan silmissä, kun kukaan muu ei uskalla ottaa härkää sarvista. Tällä halutaan opettaa lukijoille, että rohkeus on hyve, johon harva uskaltaa, mutta jota kaikki muut kunnioittavat.

Valinta-kirjasarjalle on myös oma värityskirja. Mä haluun!

USA:ssa lukeminen otetaan hieman eri tavalla kuin täällä Suomessa, ja siitä olikin hieno teksti Imagen blogissa. Olen käynyt peruskouluni Suomessa englanninkielikylpyluokalla ja meillä opetettiin mukaillen Brittien ja USA:n tapoja ja tunnistin opettajiemme rohkaisun tästä tekstistä. Valinta ja Eliitti sopisivat tällaiseen käsittelyyn hyvin, helppolukuisuuden ja erilaisten opetuksellisten vivahteiden vuoksi.

Tällä yritän sanoa, että Eliitti on kirjoitettu ihan erilaiseen kulttuuriin kuin täällä Suomessa on totuttu. Me etsimme virheet ja teilaamme mielellämme, mutta emme ehkä pysähdy ja opeta lapsiamme keskustelemaan kirjasta ja löytämään kaikesta jotakin hyvää. Helposti laitamme lapset kirjoittamaan "tykkäsitkö vai et, ja miksi", mutta ei katsomaan kirjoja kasvutarinana. Minun opettajiemme tyyli opettaa kirjallisuutta toi minulle sen, että jokaisessa kirjassa oli jotain hyviä kuvakulmia, mikäli asenne ei ole teilaava alusta lähtien.

Kuten sanottu, Eliitti on pedagogisesti kaunis teos, vaikkakin 27-vuotiaana oli toisinaan puuduttavaa lukea American jahkailusta. Mutta minä olenkin Americaa 10 -vuotta vanhempi, eri elämäntilanteessa ja olen unohtanut tuon stressaavan "entäs jos mun elämä menee pilalle valitsemalla nyt väärin!?!" -jahkailuvaiheen. 12-14 -vuotiaalle Eliitti saattaa olla opetus siitä, että on ok, jos ei heti tiedä mitä haluaa.

Eliitti sopii erittäin hyvin sellaisellekin nuorelle, joka ei ole ns lukutoukka, sillä lauseet ovat suhteellisen lyhyitä ja suomennos on hyvää. (Vertasin netistä löytämääni englanninkielistä näytettä suomennokseen.) Mikäli olisin äiti ja aihe olisi lapseni tyylinen, yrittäisin tällä saada lapseni lukemaan.

Olen päättänyt lukea jokaisen sarjassa ilmestyvän osan ja jäänkin odottelemaan, mitä kolmonen tuo tullessaan. Ainoasta olikin pieni lukumaistiainen Eliitin loputtua viimeisillä sivuilla ja olisi tehnyt mieli jatkaa. Kiitos kustantajalle teaseristä. <3

-Tiina

Ps. Tästä hyvä lahjaidea pukinkonttiin nuoremmalle lukutoukalle: Valinta ja Eliitti, ei varmasti tule tylsää nuorelle. <3

tiistai 8. marraskuuta 2016

Kirjamessut 2016 videona

(Vinkki! Jos oot puhelimella tms; video on postauksen lopussa ja linkki Youtubeen myös.)



Mulla on ilo ja kunnia esitellä teille mun ihanat haastateltavat ja messuhumu. Tapasin messujen aikana monia ihania ihmisiä, ja olen iloinen, että edes murto-osan kanssa heistä muistin heilua kameran kanssa. Kamera keikkui olallani koko tapahtuman ajan, mutten muistanut sitä kovinkaan usein sieltä ulkoiluttaa. Voi niitä kuvia ja videoita, jotka jäivät ottamatta, koska ei muistanut!

Tällä videolla kaikki haastattelut ovat tapahtuneet hyvin spontaanisti ja yhdellä otolla. Kaunis kiitos vierailleni. <3

Haastateltavana mulla on (spontaanisti kysyttynä): Katja Kettu, Pauline Von Dahl, Kristina Forström (Bazar), Siri Kolu, Kirsin Kirjanurkka, Kujerruksia (Linnea), Matkalla Mikä-Mikä-Maahan (Anna), Elina Salminen.
Kuvausassarina Annan haastiksessa toimi Read & Survive.

Vielä kerran lämmin kiitos. You all Rock! <3



ARVONTA


Kun katson omaa performanssiani tässä videossa näen menneiden vuosien Putous -hahmon, Ymmin: "Joo, joo, joo", "Aaivan, aaaivan".  Opin monia juttuja tän kautta, esim sen, että mua jännittää ihan valtavasti kuvata ihmisten ympäröimänä, messuilla ääninauhuri olis MUST, haastateltavan juttuihin ei pidä eläytyä, ja jos pelkäät, ettei ääni kuulu, joku kävelee päin tai unohdit mitä olit kysymässä seuraavaksi, SE MUUTEN VARMANA NÄKYY!

Kaikki me mokataan. Toiset omalla naamallaan julkisesti, toiset omassa pienessä piirissä. Ja siksi minä painan enteriä, vaikka perfektionismin henki huutaa korvassani "ÄLÄ TEE SITÄ!"

Ole kuulolla videon ajan! Merkkaa itsellesi muistiin, mikä oli kaikkein rasittavin täytesana, jota käytin, kommentoi youtubeen ja olet mukana arvonnassa. Vastausaikaa on pe 11.11.2016 klo 23.59 asti. Linkki kanavalleni: https://www.youtube.com/watch?v=a8U59JA5hLQ


Klikkaa yllä olevaa linkkiä, jotta pääset Youtubeen, ja näät videon isompana. Mun ymmiydestäni huolimatta, toivon, että messuhumu välittyy myös sinne teille! Mun haastateltavat ainakin oli ihan mahtavia! <3




lauantai 5. marraskuuta 2016

Sisarla

Teos: Sisarla
Kirjailija: Salla Simukka
Kuvittaja: Saku Heinänen
Kustantaja: Tammi
Kenelle: Kaikille seikkailuista kiinnostuneille lapsille, erityisesti alakoululaisille, jotka pitävät kuvitetuista kirjoista ja lukemisesta. Lasten ja nuorten vanhemmille, jotka haluavat pystyä keskustelemaan lastensa kanssa kirjallisuudesta ja niille, jotka eivät ole vieläkään hyväksyneet sitä tosiasiaa, että ovat aikuistuneet. <3



Sain kirjan: Saara Tiuraniemeltä, Tammi, kirjamessuilla. Lämmin kiitos, se oli niin valtavan ihana yllätys, että olen vieläkin häkeltynyt <3



Simukka kertoi Helsingin kirjamessuilla, että tämä kirja on kunnianosoitus sille 9-vuotiaalle Sallalle, joka rakasti Astrid Lingreniä ja Narniaa sekä kirjoitti fantasiatarinoita. Kaikella ystävyydellä, sen huomaa, että tämä kirja on kirjoittajalleen rakas, ja myös kunnioitus esikuviin välittyy.

Sisarlan kolme ensimmäistä osaa keskittyvät ensimmäiseen seikkailuun Sisarlassa. Tämän jälkeen palataan nykyisyyteen, ja vastoinkäymisen jälkeen palataan Sisarlaan. Tämä rakenne takasi sen, ettei tarina jäänyt liian töpöksi, ja siitä muodostui hyvä kokonaisuus.

Päähenkilö Aliisa tipahtaa lumen läpi Sisarlaan ja tutustuu Salamaisuuksien puutarhassa Meriin ja heistä tulee oitis toinen toistensa parhaat ystävät. Sisarla on kaunis tarina ystävyydestä, anteeksiannosta, satumaisesta puutarhasta, vauhdikkaasta seikkailusta ja siinä on häivähdys sitä, että ilmaston muutoksen jälkeenkin on toivoa tulevasta. (En tiedä oliko jälkimmäinen vain minun tulkintaani, vai oliko Simukka näin tarkoittanutkin.)

Palataanpa siihen ystävyyteen: Sisarla on kuin ylistyslaulu kahdelle erilaiselle ystävyydelle. Sellaiselle, joka tapahtuu silmänräpäyksessä ja ymmärtää toista, sekä ystävyydelle, mikä kestää yli vuosikymmenten eron.

Sisarlassa on onnistuttu sisällyttämään monet kouluikäiselle lapselle kirjoitetulle kirjalle ominaiset piirteet. Esimerkiksi kahdeksan- tai yhdeksänvuotiaalle lukijalle  11-vuotiaat Aliisa ja Meri ovat oikein oivallisia päähenkilöitä. He ovat oikeudentuntoisia ja välittäviä. He ovat lapsen silmissä "tarpeeksi vanhoja itsenäiseen seikkailuun", ja silti he ovat tarpeeksi samanikäisiä, ollakseen pienemmälle lukijalle samaistuttavia.  Sen lisäksi ihastuttava Poelloe -pöllö on hauska, kaikkitietäväinen hahmo, sellainen, mikä jokaisessa seikkailussa tarvitaan. Kirja on jännittävä seikkailu olematta liian pelottava. Herkempikin lapsi pystyy äidin tai isän kainalossa lukemaan satua.


Pssst... Sisarla on äärettömän veikeä kuvitukseltaan ja se suorastaan huutaa: "Väritä minut!" Epäilen, etten pysty vastustamaan tätä huutoa enää kovin kauaa... *vilkuilee värikynien puoleen*



Tarinassa on monia hauskoja elementtejä, joista yksi on kuvitus. Lisäksi Poelloen kofeiiniriippuvuus, yhteneväisyyksiä muihin tarinoihin ja sudenolennot. Kirjassa sudenolennot ovat merkittävässä roolissa ja vaikka ne ovatkin ystävällisiä, niiden oikeaa luonnetta ei ole kadotettu. Sallan sanavalinnat sopivat mielestäni tarinaan hyvin, esim yököttävä (kun puhutaan merihirviöstä) ja Salamaisuuksien puutarha avautuvat lapselle oikealla tavalla.

Kuten varmaan osasitte jo arvata, Sisarla on mielestäni onnistunut kokonaisuus, eikä sitä turhaan ole julkaistu myös ulkomaillakin. Suosittelen lämpimästi tutustumista. <3

Ps. kurkkaa s. 138-139 löytääksesi jotain tuttua.. ;) Kannattaa ottaa lapset mukaan ja kysellä, mitä tuttua kuvassa näkyy. <3

Kirjamessut 2016 Sunnuntai

Kuten torstain postauksessa lupailin, olen tekemässä videota kirjamessuista. Se on edelleen työn alla, koska töidenteko, salitreenit, kaupassakäynnit jne. vievät ajatukseni muualle. Video ilmestynee viimeistään ensiviikolla? I hope!


Kirjakahvilan lavan takana kulki paneeli, jossa oli mielestäni hauska idea.

Sunnuntaina messuväsymys alkoi jo hippasen painaa, joten osallistuin vain muutamiin tilaisuuksiin. Onneksi olimme mieheni kanssa menosa samaan suuntaan, joten pääsin autokyydillä messuille. :) Jei! :) Mua harmittaa ihan huolella, kun jo kolme viikkoa sitten olin päättänyt meneväni kuuntelemaan Salla Simukkaa, mutta minä typerys unohdin ottaa blogiini kuvan tilaisuudesta! Ärrgh! Sen sijaan sain Tammen kustantajalta Saara Tiuraniemeltä Simukan uutuuskirjan Sisarlan ja siihen Sallalta signeerauksen. Lämmin kiitos molemmille! <3 (P.S. Luin sen jo. Se oli hieno! Tykkäsin ihan täpöllä! Mutta siitä lisää arviointipostauksessa.)




Kirjakahvilan lavalla oli tarkastelussa kaksi Kiina-aiheista kirjaa. Entisenä reippaan 20 op kiinan kieltä lukeneena olin tietenkin kärppänä paikalla. (Okei, okei, mä myöhästyin vähän, koska Simukan osuus järkättiin Ainossa ja jouduin juoksemaan ihmismassojen läpi Kirjakahvilaan.. Haittaaks se?) Olen lukenut Atenalta aikaisemmin ilmestyneen Kiinan kadotetut tyttäret, jonka on kirjoittanut Xinran ja se oli kaikessa karuudessaan I-H-A-N-A. Nyt olen vakaasti päättänyt lukevani sekä Mari Mannisen Yhden lapsen kansa (Atena) ja Enemmän kuin puoli taivasta (Art House), jonka ovat toimittaneet Tiina Airaksinen, Elina Sinkkonen ja Minna Valjakka.


Sunnuntaina kannoin kyllä kameraa ahkerasti mukana, mutta väsymys alkoi jo painaa niin kovasti, etten enää muistanut ottaa kuvia, joten yllä räpsäisemäni kuva juuri ennen messuilta poistumistani. (Noi messukeskuksen portaat on ihan huikee paikka ottaa kuvii!) Alla on kuvaa messukeskuksen Pressitilasta, jonne minulla on kulku bloggaripassillani. Messujen aikana oli ihan älyttömän hyvä päästä vaihteeksi istumaan vähän hiljaisempaan tilaan. Varsinkin, kun to, pe ja la olin messuilla aamusta iltaan. Ohjelma oli kultaa, ja pressityötilat hopeaa. <3 Lämmin kiitos järjestäjille ihanista messuista ja minulle pressipassin myöntämisestä. <3




Tutustu muihin messupäivien postauksiin täältä: Torstai, Perjantai ja Lauantai.

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Kirjamessut 2016 Lauantai


Edit: Tämän vuoden kirjamessujen valokuvauksesta opin, että minulla on vielä pitkä matka kuvausta opittavana. ;) Onnistun kaappaamaan kaikkein mietteliäimmät ja epäedustavat sekunninsadasosat. Syvimmät pahoitteluni kuvattavia kohtaan. <3

Aamupala <3
Aamusta osallistuin WSOY:n ja Tammen bloggariaamiaiselle, jossa haastateltavana olivat Claes Andersson, Tuula-Liina Varis, Riitta Jalonen, Hannu Mäkelä ja Anja Snellman. Olin ilahtunut kutsusta, koska se tarjosi tietysti mahdollisuuden tutustua kustantamoihin ja toisiin kirjabloggareihin paremmin. Haastattelut olivat mielenkiintoisia ja innostuivat kirjailijatkin kyselemään bloggareiltakin muutaman kysymyksen. Ohjelman lisäksi on aina ihanaa, jos saa vaihtaa sanan tai kaksi järjestäjän kanssa. Ja tietenkin on huippua, jos saa kirjoilleen signeerauksen!

Haastateltavat saivat ensimmäisen yhteiskysymyksensä.

Tämän jälkeen osallistuin Atenan bloggaritilaisuuteen, jossa esikoiskirjailijat Tiina Lifländer ja Soili Pohjalainen keskustelivat bloggaamisesta. Kummallakin on hyvin erilainen lähestyminen omaan
blogiinsa ja oli mukava kuulla, että joku toinenkin stressaa blogimerkinnän kirjoittamisesta ja julkaisusta samalla tavalla kuin minäkin. Tämä joku, jonka kanssa tunsin hengenheimolaisuutta on työkseenkin kirjoittava Pohjalainen, joka käsittääkseni ei myöskään osaa rentoilla blogin suhteen. Soili, mulla on semmoinen fiilish, että me otetaan tää homma ny vähä turhan vakavasti?


Lauantaina minulla oli myös ilo tavata Kata Melander, johon olen tutustunut twitterissä. Katalla on tulossa ensi vuonna esikoiskirja. Suosittelen seuraamaan twitterissä @melanderkata. Kata on tosi iloinen ja lämminsydämminen, jolla on nauru herkässä. Oli mukava tavata hänet vihdoin kasvokkain. :) Eväsretken lisäksi kiersimme yhdessä alueella messuhumusta nauttien.



Kirjailija, jota olen perinteisesti aina mennyt kuuntelemaan, ja jonka esitykset kiilaavat kaikkien muiden esitysten ohi, on Laila Hirvisaari. Rakastan pohjattomasti hänen kirjojaan Katariina Suuresta sekä viiden kirjan sarjaa Sonjasta. Hirvisaari on se, jonka vuoksi olen löytänyt rakkauteni lukemiseen uudelleen. Niinpä tämä fanityttö teki kaikkensa, että sain hänen uusimpaan kirjaansa signeerauksen. Ja onnistuin! JEEE! # SeFaniTyttöMomentti Tässä Hirvisaarta haastattelee Sofi Oksanen, ja haastattelusta välittyi ihanan lämmin tunnelma. Samanlainen, kuin heidän ystävyytensäkin on.



Kyllä, olen ollut kirjamessuilla ennenkin. Kyllä, olen ollut ihan täpinöissäni, mutta KAIKKI on tänä vuonna ollut paljon kivempaa. Oon tavannu kirjailijoita, tehnyt videota ja tutustunut muihin kirjabloggareihin. Ja kaikki on ollu niin älyttömän ihania ja mukavia ihmisiä! <3  Tänä vuonna minusta on tuntunut, että olen osa kirjallisuusperhettä, ja sitä tunnetta ei voita mikään! <3

Huippuu oli myös se, että sain kutsun bloggaritilaisuuksiin, joissa on mahdollisuus bondaa muiden bloggareiden kanssa ja kuulla kirjailijoita. Valitettavasti en voinut osallistua kaikkiin, mutta niihin, mitkä sopivat aikataulullisesti ohjelmaani, osallistuin.

Se, että eri kustantamot järjestävät tapaamisia bloggareiden kanssa, on minusta erittäin kaunis ele. Kyynikoille se voi olla viesti siitä, että halutaan lahjoa bloggareita lukemaan heidän kirjojaan. Minulle se on viesti siitä, että kustantamo on kiinnostunut tapaamaan bloggareita, koska he ovat aidosti kiinnostuneita meistä ja arvostavat blogien asemaa kirjallisuuskentässä. Ymmärtävät, että me olemme yhteistyökumppaneita, ei kirjallisuuden korruption kehto. Minä arvostan kustantamoiden työtä ja he arvostavat minun panostani kirjallisuuden saralla. Yhteisellä asialla olemme.
Ja tämän viestin olin kuulevinani sekä Atenan että WSOY:n ja Tammen tilaisuuksissa. Sen, että kustantamot todellakin arvostavat meidän panostamme kirjallisuuden ja kirjan eteen.

Tällainen viesti on ihana ottaa vastaan ja jatkaa bloggaamista. <3

perjantai 28. lokakuuta 2016

Kirjamessut 2016 Perjantai

Hehkutan, hehkutan, hehkutan! Tästä postauksesta tulee erikoinen,  mutta sitäkin iloisempi. :)

Tänään kaikkein siisteintä oli ihmiset, joita kohtasin/tormäsin/jututin jne! Oli aivan jäätävvän siistiä tavata Siri Kolu ja Salla Simukka. Ehkä liian siistiä! :) <3
Ihanaa oli myös tavata muita kirjabloggareita, jotka ottivat mut ihanan lämpimästi omaan yhteisöönsä mukaan. Kiitos teille, ootte ihania! <3

Tänään tein myös vähän ostoksia, mut niitähän ei lasketa, kun yksi oli lahja, toinen oli ammattikirjallisuutta ja kolmantena oli mun ystävän runokirja. Ainoastaan siis yksi kirja tämän päivän ostoksista lasketaan. :D :D (itsepetos on paras petos!)

Mutta siis! Mun on ihan pakko hehkuttaa teille tästä mun kaverin runokirjasta. Kyseessähän on siishuikee Elina Salmisen Koska tuuli kuiskii -runokirja. Se on jatkoa hänen jättimenestyneelle Jos minä jostain alkaisin -teokselle. Nämä molemmat runokirjat ovat siis osa hänen Kesken-trilogiaansa ja oon niin ylpeä Elinasta! <3 Jos et oo ennen tutustunut Kesken-Facebook sivuihin, niin ihan ihmeessä vieraile täällä: https://www.facebook.com/keskenblogi/?fref=ts

Oheisessa kuvassa on siis Elinan kaunis runokirja ja sitten myöskin hänen korttejaan. :) Niin kauniita! <3

Tämän päivän sessioista erityisen maininnan kohteeksi nostan Sanna Tahvanaisen. Hänen haastattelunsa oli päättymässä, haastattelija kiitti jo häntä, mutta Tahvanainen halusi vielä sanoa yhden asian. Hän ylisti suomentajansa Katriina Huttusen työtä. Tahvanaisen äidinkieli on ruosi, hän kirjoittaa ruotsiksi ja Pikkumusta on käännös. Lukijana ja bloggarina arvostan suunnattomasti kirjailijoita, jotka hehkuttavat kääntäjiään. Ihan kultaa! <3


Linda Liukas oli ihanan jännittävää kuunneltavaa ohjelmoinnin ja lasten maailmasta. Ihan aivan itsekin innostuin näistä lapsista, jotka ovat innostuneet Rubyn kautta ohjelmoinnista. Pienet japanilaispojat ovat ilmoittaneen Lindalle, että heidän esikuvansa on Ruby, siis ohjelmoiva tyttö! How Cool Is That?!?!? Sympaattista oli kuulla, että Lindalla on nyt toisen kirjan myötä tullut fiilis et kyllä hän on lastenkirjailija, ensimmäiset kolme vuotta kuulemma feikkasi, että siltä tuntuu. Hih! <3



Olin kaverini kanssa kävelemässä messuilla, kun huomasimme Siri Kolun lukevan Me Rosvolat Karkkikumousta ja päädyttiin kuunteleen. Voi Veljet ja Siskot! Mä en oo piiiitkääään aikaan kuullu niin ihanasti, innostuneesti ja täydellisesti kenenkään lukevan omaa kirjaansa, kuin Siri luki tänään. Ilmeet, eleet, äänenpainot ja rytmi! (Täähän on ihan älyttömän tärkeää, kun lukee lapsille!) Toki, Siri luki lapsille satua, jonka tuntee kuin omat taskunsa, mutta silti! Tarinatuokio oli ihan fantastinen! Lisäksi naureskelin ihan huolella, kun Siri kertoi, että oli taustatyötään varten kokeillut korkkareiden heittoa, koska eihän muuten sellaisesta osaa kirjoittaa, jollei salaa kaupassa ole sitä kokeillut! ;D :D 


Perjantai ei todellakaan pettänyt! Huomenna uudestaan! Tuuthan säkin? :)

torstai 27. lokakuuta 2016

Kirjamessut 2016 Torstai

 Torstai Day 1#


Mä oon niiiiiin rajattoman iloinen, bloggaajien näkemisestä, bloggaajien menestyksestä, kirjallisuus alasta ja kirjailijoiden menestyksestä! J J Musta on ihanaa, että saan omalla blogillani ja satunnaisilla videoillani jättää oman leimani ja olla edistämässä kirja-alaa, niin kuin muutkin bloggaajat ja vloggaajat. J
Julkaisin Youtubessa kaksi lyhyttä kuulumiset -videota, mutta mulla on työn alla niistä koontivideo (-videoja?). Oli ihan älyttömän jännää! Vaikka huomaankin, että mun pitää vielä harjoitella tuota videolla haastattelua, mut olkaa armollisia vielä. Tää videojuttu on mulle aika uus kuitenkin, kun en oo niitä paljoo tehny.

Tässä hieman poimintoja tämän päivän sessioista, joissa vierailin.


Avajaiset

Osallistuin kirjamessujen avajaisiin, joissa avajaispuheenvuoron piti Jari Tervo. Tervon poliittinen kannanotto EU:n kiusallisen nolosta tavasta ulkoistaa hädänalaisten auttaminen Turkille koettiin sekä mielenkiintoisena että harmillisena. Tervolla oli asiaa. Hänellä oli tilaisuus ja hän päätti käyttää puheensa alkupuolen ravistellakseen suomalaisia. Mielenkiintoinen ja rohkea veto. Mutta voiko Tervolta odottaa muuta? Jos Tervoa täytisi luonnehtia jotenkin, niin ehdottomasti painavan asian totuudentorvi, joka haluaa edistää hyvää ja tekee sen hillitysti räväyttäen. Niin kuin tänäänkin. Noh, kyllähän se Tervo mainitsikin, että kirjallisuus on oiva tapa päästä toisten ihmisten nahkoihin ja kirjallisuus suurin empatian mahdollistaja.

Lisäksi avajaisissa jaettiin Rakkaudesta kirjaan palkinto jo 16:ta kertaa, ja tänävuonna palkinto meni Kouluneuvos ja kirjailija Kirsti Mäkiselle, palkinnon otti vastaan hänen tyttäsensä, johtuen palkinnon saajan valitettavasta sairastumisesta. 

Alvar Renqvistin palkinto, mikä jaetaan ansioituneelle kustannustoimittajalle meni tänä vuonna Harri Haanpäälle. Haanpään kiitossanat olivat sydämellisen, itsetutkiskelevan humoristiset. ”Onko palkinto muuttunut iäkkäimmille jaettavaksi lohdutuspalkinnoksi?” ja ””Olen ennenkaikke onnistunut lannistamaan ja itkettämään kirjailijoita” kuulostavat nyt oudoilta kommenteilta, mutta sopivat erityisen hyvin kontekstiinsa.

Jaakko Hämeen-Anttila

Hämeen-Anttilaa on miellyttävää kuunnella. Alkuun puhuttiin hänen muutostaan Skotlantiin, mutta myöhemmin keskustelu kääntyi Iranin kansalliseepokseen, Kuninkaiden kirjaan. Kuninkaiden kirjassa on monta kerrosta. Tavan rahvasta aika vähän seillä, mutta siellä myös kuninkaita myös pistettiin järjestykseen kansan toimesta, jos eivät olleet hyvä kuninkaita. Eepoksessa on kuitenkin enemmän lohikäärmeitä, kuin kansalaisia.

Ruoilijan kynästä laajaksi eepokseksi, siihen meni semmoiset 500 vuotta, Hämeen-Anttila käänsi teoksen 9kk:dessa. Hän tähdentää, että vaikka jotenkin tämäntyyppisissä töissä arvostusta annetaan helposti, jos työtä on tehty se 30 vuotta, ja vaikka hän oli lukenutkin kirjan persiaksi jo nuoruusvuosinaan, työhön meni kuitenkin se ihmislapsen raskausajan verran. Eiköhän sekin ole ihan tarpeeksi arvostettavaa?


Kirjat, Digi ja Nuoret – kuinka tavoittaa milleniaalit

Olen edelleen ihan liekeissä siitä, miten hyviä heittoja panelistit heittivät. Tässä parhaat, ei-sanasata-sanan ja vähän yhdistellen:
  •       Digi kirjallisuudessa pitäisi olla muutakin, kuin sähkökirja! Esim. Suomen GoodReads-app. 
  •       Lukeminen oli tärkeää, koska se antaa paremman mahdollisuuden hahmottaa kokonaisuuksia. Kukaan mun tietämä lukiolainen, joka on joutunut ottaan sähköisen oppikirjan, ei oo tykänny siitä. Koska on tottunu tuijottaan ruutuu viihdetarkoituksessa, ja nyt pitäis käyttää muuhun. Sitä vaan tuijottaa ruutuu ja ei sisäistä.
  •       Koulujen lukusuosituslistat pitää uudistaa. Ei ne nuoret oikeesti sitä tuntematonta halu lukee, vaikka opettajalle niin väittisivätkin.” (JUST NIIN!)
  •          Ongelma on siinä, että vaikka meillä on ihan hirveesti hyvää nuorten kirjallisuutta, niin ei ne nuoret mee nuortenkirjahyllylle. Ei ne halu kirjallisuutta nuorille, ne haluu kirjallisuutta mikä sopii ’just mulle’. Miten ne löytää sen. Aiheet ei kerro mitään siitä, et millainen se kirja oikeesti on. Nuoret haluu lukee semmoista, mikä sopii niiden senhetkiseen fiilikseen.
  •         Jos ei-lukevalle lämästään käteen Tuntematon, Seittemä Veljest tai Häräntappoase, nii se oli sit siinä. Nuorille pitää antaa kirjallisuutta, mikä saa ne innostumaan, ei pakkoluetuttaa jotain, mikä ennen oli in.
  •          Sähkökirjat on parasta lukea Kindleltä, sopii silmille paremmin ja siinä ei oo koko ajan plimpottelemassa eri some-ilmoitukset. Pakko keskittyy.

Koskinen ja Pulkkinen

Lisäksi kävin kuuntelemassa Riikka Pulkkista ja JP Koskista heidän kirjoistaan. Molemmat haastattelut olivat mielenkiintoisia, kuitenkin keskustelut olivat niin syvällä kytköksissä heidän kirjoihinsa ja taustatyöhön. Kyseiset kirjailijat ovat syystäkin kirjallisuudessa pinnalla ja heidän haastattelunsa täytyy käydä kuulemassa itse.



Koskinenhan kirjoittaa paljon. Kaikenlaista. Ja vielä hyvin. Sen lisäksi hän kuuntelee paljon erityyppistä musiikkia, klassisesta lähtien. Hän kertoo seuraavansa monia eri aloja/juttuja, jotta aivot pysyisivät kunnossa. Mikäli hän saa tällä hetkellä työn alla olevan juttunsa mieleisekseen, pääsemme lukemaan häneltä 1150-luvulta starttaavan teoksen.




Pulkkinen yritti saada isoäitinsä kokemuksia mukaan hänen nykyiseen kirjaansa myöskin isoäitinsä äänellä. Ne eivät Pulkkisen mielestä istuneet kokonaisuuteen, joten ääni vaihtui mummosta pikkupoikaan. Pulkkinen vieraili Berliinissä muutamia kertoja. Nyt Pulkkisella on kokeiluvaiheessa eräänlainen ajatus Talosta, jossa on asukkaita ja niillä on oma näkökulmansa. Mutta kyseessä on vasta ajatuksella leikkiminen, joten saamme nähdä, tuleeko tästä hänen kuudes kirjansa. 



Torstai oli kyllä huikee, toivottavasti loppumessut jatkuu samaa rataa! :) <3

tiistai 18. lokakuuta 2016

Kohta ne on taas täällä: Kirjamessut!


Kirjamessut.

Kirjamessut!

Kirjamessut!!

Ne on täällä taas. Jo ihan nurkan takana! Twitterissä huhuilinkin jo "kuinka kauan pitää kunnioittaa Turun messuja, ennen kuin saa intoilla Helsingin kirjamessuista" -kyssärilläni. Sain vastaukseksi lokakuun puolivälin. Otin varman päälle ja intoilen vasta tänään, pari pv puolivälin jälkeen. ;)


On paha lähteä sanomaan, miksi kirjamessut saavat minussa aikaan niin voimakkaan innostuksen. Onko se tunnelma? Kirjojen ympärillä tapahtuma hälinä ja hyörinä? Se, että Media nostaa kirjat messujen myötä paremmin parrasvaloihin? Vai olisiko se ihan vaan siitä, että mihin tahansa katsookin, siellä on kirjoja myynnissä? Ihan kuin astuisi kirjojen tavarataloon, jossa eri osastoilla on erilaisia kirjoja, kirja-aiheisia tuotteita ja vimpaimia? (Tämän kuun lempparisana on ehdottomasti vimpain.)

Ehkä kuitenkin se, että pääsee kuulemaan, mitä kirjailija itse ajattelee omasta kirjastaan? Ja jos käy hyvä tuuri, saa myös signeerauksen? Ja tietenkään ei saa unohtaa sitä ihmisten vilinää. Kyllä, luit oikein. Kirjamessuilla aina herää usko ja toivo kirja-alan puolesta, ihan vain siksi, että näkee miten monet kirjojen ystävät tulevat paikalle.

Tai sitten se on se, että saa hypistellä kirjoja neljä päivää samassa mestassa, tehdä löytöjä ja kukaan (paikalla olija) ei pidä sitä vinksahtaneena. Sen sijaan, messujärjestjät, -esittelijät, ohjelman tuottajat, haastattelijat ja haastateltavat toivovat, että viihdymme siellä heidän kanssaan mahdollisimman pitkään.


Ehkä se kuitenkin on kaikki nuo asiat yhdessä?


Mutta ei niin hyvää, ettei jotain surullistakin:
-Kiinnostavaa ohjelmaa on aina niin paljon, että tänäkin vuonna minun pitäisi keksiä, miten parhaimmillaan jakaannutaan viiteen!  Tuntuu liian harmilliselta, kun ei oikeasti millään edes haluaisi tehdä valintaa kiinnostavien haastatteluiden välillä. Vieläkö saa uskoa, et yes I can?
-Helsingin kirjamessut ovat vain kerran vuodessa. Pitää odottaa kokonainen vuosi seuraaviin.


Mutta tänävuonna Helsingin kirjamessuissa on minulle jotain aivan uutta. Minä menen sinne ekaa kertaa kirjabloggarina! JEE! :) Kaunis kiitos messujärjestäjille. <3
Tämä tarkoittaa kohdallani sitä, että osallistun messuille bloggaripassin kautta, kirjoitan messupostauksen/(-sia?) ja sain kaksi vapaalippua arvottavakseni blogissani. :)

Joten rakkaat muruset, nyt on pika-arvonnan vuoro. Osallistu arvontaan, ja voit voittaa sinulle ja yhdelle kaverillesi yhdenpäivän messulipun. :) Osallistumisaikaa on torstaihin 20.10.2016 klo 12.00 (päivällä). Osallistua voi  alla olevan aplikaation kautta. :) Aplikaatioon pitää jättää nimimerkki ja sähköpostiosoite. Sähköpostiosoitteita ei jaeta muille ja sitä käytetään vain kommunikoidakseni voittajan kanssa. Liput lähetetään arvonnan päätyttyä, heti, kun olen ollut yhteydessä voittajaan. :)

Onnea arvontaan! :)

Edit: Suoritin arvonnan Rafflecopter -sovelluksella, ja se arpoi minulle voittajan. Onnea Nina J. olet voittanut liput kirjamessuille! :) Otan sinuun yhteyttä sähköpostitse. :)

a Rafflecopter giveaway

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Muuttuva kirjasto 3. osa

Tällä jatko-osa postauksella haluan onnitella Helsingin kirjastotoimen apulaisjohtaja FM Anna-Maria Soininvaaraa, sillä hänet valittiin Keskustakirjaston johtajaksi 20.9.2016 pidetyssä kulttuuri- ja kirjastolautakunnan kokouksessa. Anna-Maria, tiedän, että sovellut tehtävään täydellisesti innostuksesi ja intohimosi vuoksi. Sen näki jo haastattelussa sinun silmistäsi. :)


"Siellä tulee olemaan kaikki niin hyvin!"



Maaliskuussa haastattelun aikana Anna-Maria Soininvaara saa minut, varovaisesti positiivisesti suhtautuneen, innostumaan. En jaksa enää odottaa, että Keskustakirjaston ovet avataan joulukuussa 2018! Viime kuussa selasin arkkitehdin luonnoskuvia aluksi hieman arasti - pitäisikö Soininvaaraan haastattelun luomat mielikuvat sittenkään paikkaansa? Pääni yläpuolella keikkuva hehkulamppu syttyi: JES! Yhdyn Soininvaaran sanoihin: Keskustakirjastossa tulee olemaan kaikki niin hyvin! Vähättelemättä yhtäkään ainoata kirjastoa, uskon, että Keskustakirjastosta tulee valtakuntamme kirjastojen kirjasto. Olen hieman kateellinen arkkitehtitoimistolle, joka saa toteuttaa eräänlaista unelmaa kirjojen parissa: Kuinka luoda kirjasto, jossa kaikki viihtyvät, ja kaikki on otettu huomioon?

Keskustakirjasto saa jännittävän muodon, ja rakennusmateriaalina käytettävä puu tuo suomalaiselle kotoisan olon. Eri kerrokset palvelevat eri tarkoituksia, ja näin ollen tilojen ulkonäkö vaihtelee sähköisen, modernin, pelkistetystä jännittävään arkkitehtuuriin ja rauhalliseen keitaaseen - jokaiselle jotakin -periaatteella. Keskustakirjasto rakentuu eri kerroksista, joissa jokaisessa on oma äänimaailmansa. Äänekkäintä on alakerrassa ja hiljaisinta on ylimmässä kerroksessa, "kirjataivaassa". Kirjataivas saa kuulemma kaikkein parhaimmat ja kauneimmat tilat koko kirjastossa, ja sinne toivottavasti saadaan myös kahvila. Siellä on pieni lasten alue, mutta ei mikään pomppulinna, vaan rauhallisen leikin tila. Kirjataivas halutaan siis säästää turhilta ääniltä ja räppiviltä screeneiltä. Kirjataivas on siis lukemisen ja kirjojen kirjasto, kun taas kakkoskerroksessa sijaitsee tekemisen kirjasto. Nämä Keskustakirjaston eri osa-alueet nähdään toinen toistensa täydentäjinä, ei kilpailijoina.



Minun ei tarvinnut kovin montaa sekunnin sadasosaa houkutella Soininvaaraa kehumaan keskustakirjastoa, sillä hän myöntää, että voisi puhua siitä loputtomasti. Keskustakirjasto eroaa muista kirjastoista monipuolisuudellaan. Esimerkiksi leffateatteri ja monitoimitilan erilaiset tapahtumat varmistavat sen, että Keskustakirjasto voi olla jatkuvan inspiraation lähde ja jokainen päivä siellä on erilainen. (Niin milloin rekrytointi alkaa? Simpura, pitäiskö sitä kuitenkin alkaa vielä opiskeleen yks uus tutkinto? Ehtiskö verkkokurssina valmistua pikapikaa, että voisi edes tulla harkituksi?)

Kirjataivaan lisäksi Soininvaara nostaa kansalaisparvekkeen, mikä tulee samalle tasolle eduskunnan kanssa. Soininvaara tähdentää, että kirjasto ja eduskunta ovat molemmat demokratian instituutioita. Eduskunta on tietenkin kansanedustusinsitituutio, ja kirjasto on kansalaisinstituutio. Keskutakirjasto on ikään kuin silta arkkadianmäen ja kansalaisten välillä. Toivottavasti tämä näkyy myös vierailijoissa. Soininvaara lupaa viihtuvänsä näissä tiloissa parhaiten. Niin varmasti minäkin.


Ongelma olin minä (ja pelkoni)


Noin vuosi sitten osallistuin työryhmään, jossa nuoret saivat brainstormaa juttuja, jotka liittyivät kirjastoihin. Siellä näytettiin kuvia Keskustakirjastosta. Minua hirvitti. Olin peloissani. Minä en nähnyt mitään muuta, kuin steriiliä, modernia, pelkistystä. Koin, että etätyötiloista puhuttiin niin, kuin ne olisivat kirjastojen päätarkoitus. Siitä illasta lähti matka alitajuntani kautta tähän postaussarjaan (tämä on postaus ¾). Kuten Muuttuva kirjasto 1. osa -postauksessa mainitsin, pelkäsin, etten tuntisi keskustakirjastoa omakseni. Tai oikeammin; pelkäsin, että minusta tuntuisi, etten olisi tervetullut sinne. Kuin olisin vieraalla maalla tunkeutujana kaiken sen digin keskellä. Pelkäsin ahdistavaa, oudon mallista arkkitehtuuria ja modernisaatiota. Pelkäsin, ettei siellä olisi paikkaa, jossa tuntisin olevani kotona.




Ko. illassa luvattiin kyllä, että Keskustakirjastossa on jokaiselle jotakin, mutta minä en kyennyt osoittamaan sormella: ”tuonne minä kuulun, tuossa on minun paikkani”, kun meille näytettiin vain kuvia leffateatterista, etätyötiloista, ala-alulasta sekä huono kuva kirjataivaan ikkunoista. Toivoin eräänlaista turvasatamaa, pientä palaa muinaisjäännettä, mutta näin vain elokuvateatterin. Jäin pelkoni vangiksi. Kaipasin aikaa, jolloin kirjasto tarkoitti täydellisessä harmoniassa nököttäviä nahkakantisia, kultaotsikoituja, upeita kirjoja. Kaipasin aikaa, jossa kuka tahansa pääsisi tällaiseen turvasatamaan. Aikaa, jota ei koskaan ollut. Unohdin, että jos mitään uudistuta ei olisi koskaan tullut, minulla ei vieläkään olisi varaa omistaa kirjoja, enkä osaisi varmaan edes lukea, saatika koskaan pitelisi käsissäni kirjaa. Jos mikään ei muutu, mikään ei muutu. Minulla on kotona kirjahylly täynnä kirjoja, vaikken ole miljonääri. Se oli 1600-luvulla tavalliselle ihmiselle utopiaa.

Voiko siellä olla minulle paikka?


”Jokaiselle jotakin” -oli minulle ennen tämän postaussarjan kirjoittamista hieman hankala aihe. Mistä minä tietäisin, että löydän juuri sille alueelle, jossa minä tiedän, miten tulee toimia?  Mitä jos eksyisin keskelle robotiikka-luokkaa, vaikka etsin lehtiä? Olisin väärässä paikassa? En toimisi, niin kuin olisi odotettua?



Pari vuotta sitten istuin Sellon kirjastossa pienen pöydän luona nojatuolissa, opiskelemassa, niin kuin lähes kaikki muutkin kirjaston kansoittaneet. Kaikkialla oli hiljaista, keskityttiin. Kaksi liikemiestä porhalsi sisään, istuivat viereisille nojatuoleille ja alkoivat pitää liikeneuvotteluja. Heidän puheäänensä häiritsivät keskittymistäni. Kuka istui väärässä paikassa? Minä? Liikemiehet? Keskustakirjasto on pahimmissa painajaisissani juuri tällainen paikka, jossa olen väärin, väärässä paikassa ja väärään aikaan, teen kaiken väärin ja minua katsellaan kulmat kurtussa. Parhaimmillaan, löydän sieltä uuden olohuoneen itselleni.

Tämän vuoden aikana, jona olen pohtinut tätä tekstiä, pelko ja raivo ovat muuttuneet innostukseksi ja odotukseksi. Olen ymmärtänyt, että keskustakirjastoon on tulossa myös minulle sopiva soppi. Ennen Soininvaaran haastattelua, olin prosessoinut asioita mielessäni, ja olin jo alkanut muuttua myötämielisemmäksi Keskustakirjastoa kohtaan. Soininvaaran innostus ja vakuuttelu siitä, että paperikirjoille on ihan varmasti tarpeeksi tilaa Keskustakirjastossa, avasi entisestään innostukseni verhoa. Vierailtuani Keskustakirjaston nettisivuilla olevassa medialle suunnatussa valokuvakansiossa, en enää tiennyt kuinka jaksaa odottaa jouluuhun 2018! Keskustakirjasto ei tulekaan muistuttamaan yhtä isoa sulattamoa tai hallia, jonne kaikki yritetään mahduttaa samaan muottiin, vaan siellä todellakin tulee olemaan jokaiselle jotakin! Ja kirjataivas todellakin tulee muistuttamaan taivasta: rauhallista kirjakeidasta.

Digi


Keskustakirjasto tulee olemaan koko kansan mahdollisuus harjoitella digimaailman taitoja samalla reissulla, kun käy silittämässä paperikirjoja ja unelmoimassa tarinoista. (Unohtamatta kirjojen lainaamista!)

Digi on nykyaikaa, josta suomalaiset haluavat ottaa käyttöönsä vimpaimet, mutta muuten sulkea siltä ovensa. Valitettavasti meillä pelätään tulevaisuutta, digiä ja maailmaa, johon meidän tulisi astua. Emme osaa täysin ymmärtää, emmekä hyödyntää koko potentiaalia. Se näkyy muun muassa siinä, että me luulemme että yritys on osa digiä, silloin kun se on facebookissa. Pelkäämme sitä, ja siksi digistä on tullut muotisana, mikä ei tarkoita kellekkään mitään. Siksi myöskään emme ehkä haluaisi, että kirjasto, josta on tulossa koko Suomen esimerkkikirjasto, astuisi digiaikaan. Heristämme nyrkkiä: "Mitä ihmettä robotiikalla voi olla tekemistä kirjaston kanssa? Miksi asiakkaita houkutellaan kirjojen ääreen äänistudion ja 3D-printterin avulla?"



Kyse ei ole siitä, että asiakkaita yritettäisiin jotenkin huiputtaa kirjaston ovien sisäpuolelle ja pakottaa rakastumaan digiin. "On se pentele kumma, jos et Digiin rakatu!" Ei, kyse on siitä, että meidän yhteiskuntamme, jossa pitäisi olla paljon teknologista osaamista, ei osaa hyödyntää ylpeytensä aihetta koko mittakaavassaan ja myös senkin takia suomalaisilla on oltava paikka, jossa pääsee ensikosketuksiin digin kanssa turvallisissa olosuhteissa. Mikä olisi parempi paikka mennä harjoittelemaan, kuin kirjasto? Kirjasto on paikka, jonne jokainen on tervetullut katsomatta asemaan, uskontoon, etniseen taustaan, ikään, ihonväriin, terveydentilaan, mielipiteeseen, taloudelliseen tilanteeseen jne. Sen tähden, kynnys on valmiiksi matala, miksi ei hyödynnettäisi sitä? Samalla kysyisin, jos tietäisit, että yliopisto avaisi mahdollisuuden kenelle tahansa mennä kokeilemaan robotiikkaa tai 3D-tulostusta, menisitkö? Jos 32-vuotiaana uskaltaisit kokeilla kantaako siipesi musa-alalla, menisitkö kokeilemaan levyttämistä nuorisotalolle? Poikkeuksia on, mutta uskon, että valtaosan vastaus on ”EN!”.

Vielä ei voida täysin päättää Keskustakirjastoon hankittavasta teknologiasta, sillä vielä ei tiedätä, mikä on 'IN' vuonna 2018. Siksi ei ole julkaistu listoja siitä, millaisia tietokoneita yms teknologiaa. Keskustakirjastosta löytää. Se tiedetään vasta vuoden 2018 aikana.



En kuitenkaan voi milloinkaan tarpeeksi alleviivata sitä tosiseikkaa, että digiin ei pidä hurahtaa vain hurahtamisen ilosta. Teknologia on välttämättömyys selviytymiselle, mutta aivan niin kuin tulikin, digi on erinomainen renki, mutta paha isäntä. Sen vuoksi olen iloinen, kun Anna-Maria Soininvaaran haastattelussa viesti on selvä: Keskustakirjasto haluaa vastata kysyntään, ei pakottaa mihinkään. JES! Minä toivon kirjojen ja digin välille harmoniaa. Toivon, että joku lapsi saa tunnustella kirjoja, löytää lemppari satunsa, kokeilla Keskustakirjastossa kaikkia mielenkiintoisia juttuja ja löytää omat lahjansa. Kokee sen ”Ahaa!” -elämyksen: ”Tässä mä oon hyvä! Tän takia mä synnyin!”


Keskustakirjaston tarkoitus on olla erilainen olohuone koko kansalle Helsingissä. Olit sitten Helsinkiläinen tai Rovaniemeltä pääkaupungissa lomaileva, sinä olet tervetullut Keskustakirjastoon. Minä olen valmis tanssimaan pelkoni päällä, sillä se oli väärässä. Tervetuloa Keskustakirjasto! Tule joulukuu 2018 jo!


-Tiina



Sarjan viimeisessä osassa käväisen Töölössä ja teen yhteenvedon menneistä postauksista. En lupaa vielä milloin, todennäköisesti hamassa tulevassa kirjamessujen jälkeisessä ajanlaskussa. ;)