HUOM!


Blogi muuttanut: www.tiinapasanen.fi


keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Kirjamessut 2016 Lauantai


Edit: Tämän vuoden kirjamessujen valokuvauksesta opin, että minulla on vielä pitkä matka kuvausta opittavana. ;) Onnistun kaappaamaan kaikkein mietteliäimmät ja epäedustavat sekunninsadasosat. Syvimmät pahoitteluni kuvattavia kohtaan. <3

Aamupala <3
Aamusta osallistuin WSOY:n ja Tammen bloggariaamiaiselle, jossa haastateltavana olivat Claes Andersson, Tuula-Liina Varis, Riitta Jalonen, Hannu Mäkelä ja Anja Snellman. Olin ilahtunut kutsusta, koska se tarjosi tietysti mahdollisuuden tutustua kustantamoihin ja toisiin kirjabloggareihin paremmin. Haastattelut olivat mielenkiintoisia ja innostuivat kirjailijatkin kyselemään bloggareiltakin muutaman kysymyksen. Ohjelman lisäksi on aina ihanaa, jos saa vaihtaa sanan tai kaksi järjestäjän kanssa. Ja tietenkin on huippua, jos saa kirjoilleen signeerauksen!

Haastateltavat saivat ensimmäisen yhteiskysymyksensä.

Tämän jälkeen osallistuin Atenan bloggaritilaisuuteen, jossa esikoiskirjailijat Tiina Lifländer ja Soili Pohjalainen keskustelivat bloggaamisesta. Kummallakin on hyvin erilainen lähestyminen omaan
blogiinsa ja oli mukava kuulla, että joku toinenkin stressaa blogimerkinnän kirjoittamisesta ja julkaisusta samalla tavalla kuin minäkin. Tämä joku, jonka kanssa tunsin hengenheimolaisuutta on työkseenkin kirjoittava Pohjalainen, joka käsittääkseni ei myöskään osaa rentoilla blogin suhteen. Soili, mulla on semmoinen fiilish, että me otetaan tää homma ny vähä turhan vakavasti?


Lauantaina minulla oli myös ilo tavata Kata Melander, johon olen tutustunut twitterissä. Katalla on tulossa ensi vuonna esikoiskirja. Suosittelen seuraamaan twitterissä @melanderkata. Kata on tosi iloinen ja lämminsydämminen, jolla on nauru herkässä. Oli mukava tavata hänet vihdoin kasvokkain. :) Eväsretken lisäksi kiersimme yhdessä alueella messuhumusta nauttien.



Kirjailija, jota olen perinteisesti aina mennyt kuuntelemaan, ja jonka esitykset kiilaavat kaikkien muiden esitysten ohi, on Laila Hirvisaari. Rakastan pohjattomasti hänen kirjojaan Katariina Suuresta sekä viiden kirjan sarjaa Sonjasta. Hirvisaari on se, jonka vuoksi olen löytänyt rakkauteni lukemiseen uudelleen. Niinpä tämä fanityttö teki kaikkensa, että sain hänen uusimpaan kirjaansa signeerauksen. Ja onnistuin! JEEE! # SeFaniTyttöMomentti Tässä Hirvisaarta haastattelee Sofi Oksanen, ja haastattelusta välittyi ihanan lämmin tunnelma. Samanlainen, kuin heidän ystävyytensäkin on.



Kyllä, olen ollut kirjamessuilla ennenkin. Kyllä, olen ollut ihan täpinöissäni, mutta KAIKKI on tänä vuonna ollut paljon kivempaa. Oon tavannu kirjailijoita, tehnyt videota ja tutustunut muihin kirjabloggareihin. Ja kaikki on ollu niin älyttömän ihania ja mukavia ihmisiä! <3  Tänä vuonna minusta on tuntunut, että olen osa kirjallisuusperhettä, ja sitä tunnetta ei voita mikään! <3

Huippuu oli myös se, että sain kutsun bloggaritilaisuuksiin, joissa on mahdollisuus bondaa muiden bloggareiden kanssa ja kuulla kirjailijoita. Valitettavasti en voinut osallistua kaikkiin, mutta niihin, mitkä sopivat aikataulullisesti ohjelmaani, osallistuin.

Se, että eri kustantamot järjestävät tapaamisia bloggareiden kanssa, on minusta erittäin kaunis ele. Kyynikoille se voi olla viesti siitä, että halutaan lahjoa bloggareita lukemaan heidän kirjojaan. Minulle se on viesti siitä, että kustantamo on kiinnostunut tapaamaan bloggareita, koska he ovat aidosti kiinnostuneita meistä ja arvostavat blogien asemaa kirjallisuuskentässä. Ymmärtävät, että me olemme yhteistyökumppaneita, ei kirjallisuuden korruption kehto. Minä arvostan kustantamoiden työtä ja he arvostavat minun panostani kirjallisuuden saralla. Yhteisellä asialla olemme.
Ja tämän viestin olin kuulevinani sekä Atenan että WSOY:n ja Tammen tilaisuuksissa. Sen, että kustantamot todellakin arvostavat meidän panostamme kirjallisuuden ja kirjan eteen.

Tällainen viesti on ihana ottaa vastaan ja jatkaa bloggaamista. <3

8 kommenttia:

  1. Ihana bloggaus! ❤ Ja oli mahtavaa tavata sut, twiitit saivat kasvot :) Pitää vielä pitää se yhdistyksen kokous joku kerta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kauniista sanoistasi! <3

      Krista, ilo oli minun puolellani! <3 Unohdettiin ottaa kuva, muuten olisin tähän postaukseen laittanut. :) Ja se yhdistys pistetään pystyyn. ehkä ensi vuonna?

      Poista
  2. Mulla lähti ihan lapasesta shoppailun kanssa lauantaina. Hupsista. Oli kiva nähdä pikaisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mullakin! Yritän vaijentaa sisälläni asuvaa säästöintoilijan ääntä. Mutta vaikka kuinka kovaa huudankin, että minä tuen kirja-alaa, säästöintoilija huutaa kovempaa. Se haluu ottaa elämässä varman päälle. :P Sovitaanko yhdessä, ettei se haittaa, jos ollan vähän hurahduttu kirjoihin?

      Ostitko käsityökirjojakin? Oli tosi kiva tavata. :)

      Poista
  3. Käsitit Pikku aivan oikein! En osaa rentoilla blogin suhteen :) Kirjoittaminen on niin vaikea ja niin ihana laji! Pyritään kohti stressittömyyttä blogimerkintöjen suhteen...
    Kaikkea parasta!
    Soili Pohjalainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Soili, näin todellakin täytyy pyrkiä! :) Parasta on tietää, ettei ole yksin dilemman kanssa. Odotan innolla, että saan kirjasi käsiini. <3

      Poista
  4. Ihana messubloggaus, josta tuli hyvälle mielelle. ♥ Kustantamojen järjestämät tilaisuudet ilahduttivat minuakin. Ja miten kiva tuo kuva sinusta ja Kata Melanderista.

    T. Lumiomena-blogin Katja toisella Google-tilillään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi iso kiitos Katja! <3 Tämä ilahduttaa epävarmasti väpättävää sydäntäni <3
      Mua ilahduttaa aina, kun vapaaehtoisia muistetaan tavalla tai toisella, ja kirjabloggarithan on kirjallisuusalan vapaaehtoisia. :)

      Poista